31.12.2009

Vuoden viimeinen

Ehdottomasti vuoden viimeinen neule valmistui ja tuli kuvatuksikin vielä tänään.
Novitan Syksy 2009 ohjeella Purosta "15. Ympyräliivi" eli minulle Pyörylä. Tein pienimmän koon mukaan ja liiviin meni ohjeen mukaisen 6 kerän sijasta vain 4, jotka sitten kuluivatkin viimeistä senttiä myöten. Kahdesta viimeisestä kerästä tulee varmaan vielä kivat huovutetut lapaset.
Liivin varsinainen ympyräosuushan on takapuolella. Oikeasti en näytä läheskään noin lihavalta sitten, kuva vääristää :D Puro oli aivan ihanaa lankaan neuloa, pehmoista ja ihanan väristä. Tykkäsin mallista myös tosi paljon. Ehkäpä siksi neulominen kävi nopeasti, liivi valmistui alle viikossa. Purosta voisin ehdottomasti neuloa vielä jotain muutakin!

Hauskaa uutta vuotta kaikille!

29.12.2009

Edistystä

Lähetin eilen illalla ilmoittautumislomakkeen kevään SNY-kierrokselle. Jännää... Tammikuun loppuun asti pitää kuitenkin odotella paria. Toivottavasti moni muukin osallistuu.

Blogin kanssa olen säätänyt myös vähän, mm. pari uutta laatikkoa tuonne sivuun. Alkaa jo näyttää minun näköiseltä blogilta :D Ja jotta ei tule ihan kuvatonta postausta niin halutessaan voi katsella laskurin pohjalla olevaa kuvaa Muir-huivistani.

Ja jotta ei mene ihan neuleettomaksi, niin sanotaan, että aloitin itselleni liivin Purosta ja Kaaos-peitossa on nyt kolme ensimmäistä riviä.

25.12.2009

Viimeiset joululahjat

Leikkiessäni uuden kämppikseni eli läppärin kanssa tulin vähän säätäneeksi blogin ulkonäköä. Minä ainakin tykkään nyt enemmän. Nyt kun aatto on mennyt, niin voi esitellä lisää lahjoja, sekä saatuja että annettuja.
Koko perheen (isää lukuunottamatta) joululahja on Nancy Bushin Knitted Lace of Estonia. Mallit ovat ehkä vähän turhan nyppyisiä ja pitsisiä, mutta muutama kivakin malli kirjasta löytyi.
Kummiltani sain kehikon (tai mikä lie sitten onkaan) rosé-kukkien tekemiseen ja kaksi kerää Kitten Mohairia harjoitteluun. Tätä pitää loman aikana vielä ehdottomasti testata :) Sitten minun antamiani:
Poikaystäväni äidille ruskeat Karismalapaset, jotka myös Ullan huomattavasti paremmissa kuvissa esiintyvät. Lankana näissä Seitsemän Veljestä.
Samasta langasta perheen isälle Chevalier-lapaset. Molemmat lapaset ovat kuulemma erittäin hyvät.
Poikaystävä puolestaan sai niin ikään Seiskaveikasta lapaset. Lapasten päällypuolella on pata ja hertta -kuviot.
Kämmenpuolella vastaavasti risti ja ruutu. Nämä lapaset ovat ihan omaa disainia :D
Omaa suunnittelua on myös tämä illuusioneuleella tehty pipo, jossa on myös kaikki pelikorttikuviot. Lanka on Nalle ja saajana edelleen poikaystäväni.
Pipokuvista tuli sen verran mössöisiä, että en laita niitä kaikkia tänne. Halutessaan loput kuviot näkee Ravelrystä. Mukavia välipäiviä kaikille lukijoille :)

23.12.2009

Blogimarsu ja Joulu

Minä olen tunnollisena koululaisena kehittämässä itselleni taas lomaflunssaa. Jo pari päivää on mennyt enemmän tai vähemmän puolikuntoisena pienessä kuumeessa...
Viimeinen joululahja valmistui hyvissä ajoin sunnuntaina. Iki-ihanalla Sateenkaarisukkien ohjeella ja Seitsemän Veljestä Jättiraidalla tuli pikkusiskolle tämän pitkään toivomat sukat. Kuvassa sukat ovat jo saajansa jalassa, mutta viralliseen käyttöön ne pääsevät vasta huomenna. Sateenkaarisukkiin en kyllä kyllästy koskaan. Nämä sukat ovat jo kolmannet tekemäni Sateenkaaret (joka kolmas Ravelryyn listattu Sateenkaaripari on minun :D) ja kaikki olen tehnyt samasta langasta. Tykkään aaltokuviosta, jonka pitsi tekee lankaan ja sukat ovat todella mukavat tehdä ja lahjansaaneiden mukaan myös hyvät jalassa.
Näin Joulun kunniaksi blogimarsu tulee tervehdyskäynnille. Lukuisten lempinimien lisäksi marsu tottelee nimeä Pipa (tai no, ei se kyllä mitään tottele). Pipa haittaa vapaana ollessaan ahkerasti käsitöitä syömällä poikki lattialla lojuvat langat ja jättämällä hampaanjälkensä ohjeiden kulmiin. Mutta on se silti ihana :) Hyvää Joulua kaikille!

18.12.2009

Melkein lomalla

Tänä iltana on vielä koulun yökirkko ja sen jälkeen olen vapaa tammikuun 7. päivään asti! Lomalla voi sitten tehdä niitä kouluhommia, joita ei ole muuten ehtinyt. No ei sentään, keskityn varmaan lukemaan, neulomaan ja syömään suklaata.
Kuvassa on Kaaos-peittoni vastavalmistunut ensimmäinen suikale. Yhdessä suikaleessa on viisitoista 10x10 cm tilkkua ja valmiiseen peittoon on rivejä tarkoitus tehdä 20. Olin erittäin reippaana ja päättelin heti kaikki langanpäätkin, koska minusta neuleissa on ehkä parasta langanpäitten päättely :D Nykyisellään tuo suikale kelpaisi jo värikkääksi kaulahuiviksi. Tuossa suikaleessa on jo kymmentä eri väriä eikä siinä ole läheskään kaikkia talosta löytyviä Teddyjä, eli aikamoinen värikimara on tulossa, mutta se on vain hyvä - minä tykkään väreistä.

14.12.2009

Pienistä paloista ne isot neuleet kasvaa

Osallistuin tänään tähän yhteisöneulontatapahtumaan, kun piti tappaa aikaa keskustassa. Kirjastolla neulotaan maailman pisintä joulunodotuskaulaliinaa, jonka tekoon osallistuin noin kymmenellä sentillä. Huivi oli tänään jo huomattavasti pidempi kuin kuvassa - varmasti ainakin kolmatta metriä pitkä. Upeaa nähdä useiden eri neulojien kädenjälkeä yhdessä. Viikonloppuna aloitin myös henkilökohtaisen suururakan, kun näin Neuleunia-blogissa mahtavan idean tilkkupeitosta. Häpeämättömästi kopioin idean ja aloin tehdä omaa Kaaos-peittoani. Laskin, että peittoa varten pitää tehdä 300 tilkkua ja minulla on jo kuusi valmiina, joten projektilla on hyvät mahdollisuudet valmistua joskus :D Onneksi jämä-Teddyä riittää takavuosina riivanneen ponchokuumeen jäljiltä...

11.12.2009

Joulunpunaista

Joulun viimeinen neulottava lahja valmistui jo viime sunnuntaina Linnan juhlia katsoessa. Malli ja lanka ovat ihan samat kuin aiemmin valmistuneissa vihreissä sukissa. Ainoastaan väri on eri ja neuloin nämä sukat muutaman kerroksen pidemmiksi. Ihanaa kun jouluun ei ole enää kuin 13 päivää ja maakin taitaa pysyä valkoisena sinne asti :) *koputtaa puuta*

3.12.2009

Joulukuuta

Toiseksi viimeinen joululahja on valmis ja jouluunkin vielä 21 päivää :D Piparimökin ohje on Novita Talvi 2006 lehdestä. Neuloin Huopasesta ensin ison levyn, jonka sitten huovutin koneessa. Huopuneesta levystä sitten leikkasin talon osat. Yhteen talon kasasin jollain ikivanhalla valkoisella puuvillalangalla.
Oli tosi kiva päästä kirjomaan pitkästä aikaa. Takaseinän sydän on tehty ketjupistoilla ja katolla olevat tähdet pistokirjasta löytyneellä ohjeella. Mökin sisään mahtuu peruskokoinen pressopannu juuri passelisti. Tyhjänä mökki on vähän lurpahtaneen näköinen, mutta kun sisällä on jotain, niin se näyttää vähän vähemmän nuupahtaneelta. Itse olen mökkiin tosi tyytyväinen, joten eivätköhän saajatkin tykkää:)