4.9.2011

Suloiset simpukkani

Tänä viikonloppuna aikaa on ollut huomattavasti enemmän kuin viikonloppuina yleensä. Sain tehtyä valtavan määrän kouluhommia, joihin luulin kuluvan koko viikonlopun ja ylikin. Tänään kuintenkin ihan yhtäkkiä huomasin, että eihän minulla olekaan enää mitään tekemistä. Siispä katsomista odotellut leffa pyörimään ja piiiitkästä aikaa puikot käteen, niin johan on taas blogattavaakin!

Eikä mitä tahansa blogattavaa, vaan ehkä kauneimmat ja täydellisimmät sukat pitkään aikaan! Knitting Vintage Socks kirjasta Child's First Sock in Shell Pattern, neulottuna Novitan Nallesta söpönä vaaleanpunaisena. Puikot 2,5 mm ja lankaa kului noin 90 grammaa. Jo pidemmän aikaa minulla oli ollut tarvetta vähän paksummalle ja kulutustakestävämmälle sukkaparille. Sellaiselle, jota kehtaa käyttää ilman pelkoa likaantumisesta tai nyppyyntymisestä. No tässäpä on sitten kyseiseen kategoriaan oikea kuningaspari :)

Knitting Vintage Sock kirjassa ei aluksi tuntunut olevan yhtään kiinnostavaa mallia. Naisten sukat eivät iskeneet ja eihän sitä sellaisia sukkia voi pitää, joiden nimi on Gentleman's jotain. Kauneimpia sukkia olivat mielestäni kaikki ne, joiden nimessä oli Child's. Kun sitten epätoivoisesti luin ohjeita, huomasin, että nämähän ovatkin naisten kokoa! Nimi vain säilytetty alkuperäisen mallin mukaisena. Ohjeen silmukkamäärällä näistä tuli juuri sopivat minun pienehköön jalkaani. Jalkaterästä jätin puolikkaan mallikerran kuviota pois, mikä aiheutti sitten vähän ongelmaa kavennusten kanssa, mutta eipä katsella niitä. Kantapään vaihdoin myös lempparikseni eli ainaoikeaksi. Ohjeen mukainen ranskalainen kantapää näytti hirvittävän rumalta ja kiristi. Kantapäät tulinkin sitten neuloneeksi kummastakin sukasta kolmeen kertaan, kun se yhteenlasku on sen verran vaikeaa :D

Neulekirjaprojektini vaikuttaa olevan aika tuhoon tuomittu tältä vuodelta. Olen jo pari kuukautta jäljessä ja kirjoista ei löydy sopivaa joululahjaneulottavaa. Jääköön projekti siis tauolle siksi aikaa, kunnes pukkia on avitettu tarpeeksi. Deadline siirtyy kirjojen kanssa kyllä ensi vuoden puolle, mutta pitäähän sitä tavoitetta olla elämässä silloinkin :D

4 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Kauniit sukat! Minunkin kirjahyllystäni löytyy tuo Knitting Vintage Socks, enkä ole sen ohjeilla neulonut ainuttakaan sukkaparia. Jotenkin ne eivät vain ole houkuttaneet. Pitääpä tutkia kirjaa uudelleen...

Heli / Neuleaddiktio kirjoitti...

Siinä kirjassa on ihanat ne Evening stockings for a young lady -polvisukat! Nuo sun tekemät sukatkin ovat aivan ihanat! Pitääpä lainata se kirja joskus uudelleen ;)

berenike kirjoitti...

Ihanat sukat! ja tykkään väristä todella paljon :)

Emma kirjoitti...

Niin söpöt! Varsinkin kantapää :D