27.6.2013

Hengisä ollaan!

Sain toukokuun alussa töitä. Heinäkuun loppuun pari rippileiriä, jotka tulevat näyttämään hyvältä CV:ssä. Tiedossa oli siis mukava kesä, johon kuuluisi heprean kurssin lisäksi paljon neulomista ja geokätköilyä ja nyt myös lisäksi työpätkä. Pääsisin vihdoinkin KIPpailemaan (olen ollut rippileirillä tai hankalasti reissussa jokaikinen KIP-päivä vuodestä 2008 lähtien), voisin osallistua vihdoinkin KYHiin (en ole aiemmin viitsinyt, kun on ollut leirejä alkukesästä) ja pääsisin Midnight Sun Geocaching in Oulu -tapahtumaan.

Sitten toukokuun viimesellä viikolla tuli puhelinsoitto, jossa pyydettiin rippileirille heti koulujen loputtua. Siis taas jäi KIP välistä ja KYHille tuli huonoin mahdollinen aloitus, kun 7 päivää olin ihan muissa kuin neuletunnelmissa. Eilen tuli soitto, jossa pyydettiin riparille lauantaista alkaen. Eli nyt jää välistä myös MSGO ja KYH jatkuu yhtä heikoissa merkeissä.

Mutta en valita, riparit on kivoja ja työt menee köyhällä opiskelijalla harrastusten edelle!

Kevät meni sen verran sosiaalisissa merkeissä, että täällä huhtikuusta asti kummitelleiden sukkien jälkeen on valmistunut vain pari minityötä. Lisäksi talonyhtiön ikkunaremontti vei mahdollisuuden hengittää pariksi kuukaudeksi ja sitä myötä aivotoiminta heikentyi dramaattisesti. Yhtä hyshys-juttua on tosin tullut neulottua myös.
Uusi Samsumg-vauvani tarvitsi kännykkäpussin itselleen, koska se on liian iso taskussa kuljetettavaksi. Lanka on samaa Debbie Bliss Stellaa, josta neuloin hameen aiemmin tänä vuonna, ja siitä ylijäänestä puolikkaasta kerästä jäi edelleen vielä pieni nössykkä, höh. Silkkipuuvilla ei ollut ehkä ihan parasta kännykkäpussilankaa, sillä pinta nyt jo nyppyinen ja nuhruinen, vaikka virkkasinkin sen tiiviiksi 5 mm koukulla. Pian on siis tarve uudelle pussille, mutta toistaiseksi tämä päivänpiristäjä saa kelvata.
Ulla 02/13:n toimitustapaamisessa sain vyyhdin Cascade Sierraa, jota paremmin tietävät väittivät liian pieneksi määräksi mihinkään asusteeseen. Todistettavasti siitä kuitenkin voi neuloa Sees-asusteen, jonka suunnittelin kyseiseen numeroon. Englannin shrug-sanalle ei ole hyvää käännöstä, joten en nyt tiedä onko tuo liivi vai bolero. Olankohauttimeksi sitä olisi ihan hauska kutsua myös! Kuvaajana toimi kämppis, joka valitti vaikuttavansa idiootilta kykkiessään kameran kanssa kivikossa, ja kuvauspaikkana Tervasaari, joka on ehdottomasti yksi lempipaikkojani maailmassa.

Kesäyön hullutteluni on siis muodostumassa melkoiseksi haasteeksi, mutta kirjoittelen tässä nyt postauksia toistaiseksi valmistuneista töistä ja laitan ne julkaistumaan ajastuksella ensi viikon aikana. Luvassa siis nyt postauksia korvaamaan koko kevään jatkunut radiohiljaisuus!

1 kommentti:

Mci kirjoitti...

Onnea töistä ja siitä, että todistit langan riittävyysarvion vääräksi!