13.12.2011

Neuleinen tapaaminen ja lahjoja

Kävin tänään elämäni ensimmäistä kertaa neuletapaamisessa Lumoavan Langan Silmukkaseurassa. Jos nyt nätisti muotoilee, niin minusta hyviin tapoihin kyllä kuuluisi esittäytyä uudelle tulokkaalle ja vaikka jotain muutakin sanoa, jos oikein sosiaaliseksi äityy. Neljä henkilöä nyt sitten tunnistin naamasta ja pari tuntia kököttelin hiljaa. Eli harkitsen kyllä useampaan kertaan uudelleen menoa. Eipä sillä, oli aivan mahtavaa kerrankin istua ja olla kaksi tuntia ja neuloa menemään.. Toiseksi viimeisellä joululahjalla alkaa olla toivoa valmistua :)

Neuleaika on jostain syystö ollut koko vuoden ihan tajuttoman kortilla. Nämä Kromosomisukat valmistuivat jo syyskuussa ja menevät toivottavasti tulevalle biologikaverille.

Enpä taaskaan saanut kuvattua näitä koivessa, mutta ehkä tässä näkyy oleellinen. Lankana Seiskaveikan O(p)i Villasukka! -versio, sellainen hauska murrettu punainen. Kuvio on oikeasti ihan älyttömän nerokas, mutta noitten lankanippujen pyörittely oli melkein liian ärsyttävää. Toinen samanlainen pari pitäisi kuitenkin vielä väsätä ja vieläpä miesten koossa, muta sen hoidan vasta joulun jälkeen lahjakorttiperiaatteella :P

Säälittävän neulesaldon takia itsetehtyjen lahjojen aikaan saamiseksi piti turvautua maailman kammottavimpaan sanaan, eli TUUNAAMISEEN! Järjestelin neulevaatehyllyäni ja löysin sieltä paljon täysin käyttämättömiä neuleita. Suurin osa oli neuleurani alkutaipaleelta kaiken maailman Novitahirviöitä, mutta löysin myös Cozy-huivi, jonka neuloin seiskaluokalla (toim. huom! oli muuten sitä paitsi ensimmäinen ulkomainen ohje, josta neuloin) itsenäisyyspäivätanssiaisiin mekkoni kaveriksi. Se ei kumminkaan sittemmin ollut päässyt oikein mihinkään käyttöön, koska sen leveys ei ihan riitä kunnon hartiahuiviksi.

Niinpä kaivoin mistä lie laatikosta tanskalaisis yhden kruunun kolikkoja ja hopeoituja helmiä. Niistä sitten väkersin kahdeksan valenappia (eivät aukea), jotka kiinnittävät huivin päät yhteen tehden siitä, ah, niin modernin tuubi/donitsi/mikä lie pötkylä -huivin. Lopputulos on minusta tosi kiva ja onnistunut, en vain ole mikään mestari noiden huivien asettelussa, kun itse tykkään eniten perinteisistä pitkistä ja kapeista huiveista.

Vielä lähikuvaa nappikiinnityksestä. Tanskan kruunuissa on tosiaan reikä keskellä, ja reikää juuri sopivasti suurempi helmi tukkii sen ja saa "napin" pysymään paikallaan. Minulle jäi vielä 7 kahden kruunun kolikkoa, jotka ovat pikkuisen isompia. Niistäkin voisi ehkä mahdollisesti jotain värkkäillä joskus.

Mukavaa joulun odotusta kaikille, lisää lahjaneuleita tulee esittelyyn, kunhan niitä ensin ehdin luovutella saajilleen!

5 kommenttia:

Effi kirjoitti...

Kamala joutua tuollaiseen tilanteeseen! Olin itsekkin suunnitellut, että menisin joskus tapaamiseen katsomaan, mutta saapa nähdä uskallanko sittenkään:D Tosi hauska tuo kolikko idea!

Laura kirjoitti...

Täällä Laura Lumoavasta Langasta hei! Huomasin neuleillan päätyttyä, että meillä jäi esittelykierros kesken! Olen tosi pahoillani, että keskustelu lähti heti kesken kaiken uusille urille. Yleensä olemme esitelleet itsemme ja neuleprojektimme muille, mutta nyt vika oli ihan minun, kun en pitänyt huolta, että esittelykierros olisi jatkunut loppuun. Mulla hieman muisti pätkii, mistä tämäkin kömmähdys johtui, koska syksy ollut tosi kiireistä. Toivottavasti uskallat vielä mukaan, niin lupaan, että sitten tunnistat loputkin!

Tosi hienot napit huivissasi :)

Sohvi kirjoitti...

Omalta osaltani pahoittelen myös epäkohteliasta käytöstäni. Kiva kun itse olit reippaampi kuin me muut ja esittelit itsesi, joten löysin tänne blogiisi:)


t. sohvan nurkassa valkoista neuletakkia kutonut Laura aka sohvi86

Kaisa kirjoitti...

Hauska idea nuo kolikkonapit ja muutenkin mainio tuunaus!

Iida kirjoitti...

Okei, ehkäpä sinne neulomaan voisi toisenkin kerran uskaltautua, riippuen tosin ihan miten päivät sattuvat kohdalleen :)