25.3.2012

Valmista tuli!

Perjantaina loppui koulunkäynti miellyttävän pitkäksi ajaksi. Aiheen tiimoilta olin saanut naamatauluni Kalevaankin. 9 yo-koetta ja 98,5 lukiokurssia läpäisseenä nyt voisi ansaita vähän neulomisaikaa ihan itselle :) Lukemisen lomassa oli välillä pakko päästä neulomaan ja tuulettamaan päätä, minkä tuloksena on melko pitkälti valmistunut seuraava neule:

Hilpeä villapaita ylpeänä esitttää Friika Kaikki lähti lapasesta -kirjasta. Lanka ihan ohjeen mukainen Rowan Felted Tweed, jossa värinä ginger. Kokoon 91 meni ohjeen mukaisen 10 kerän sijasta vain 7,5 ja kun varmuuden vuoksi ostettuna oli 12 kerää, niin jäljellä olevasta langasta saa vielä vaikka mitä. Puikkoina minulla oli 3,5-milliset. 
 
Fiilis neuleesta on aivan mahtava! Laadukas lanka on aivan ihanaa ja neule on juuri sopivan kokoinen ja nätti ja kaikkea. Yläosan kanssa tuli vähän modailtua osin vahingossa ja osin tarkoituksella. Hihan suita reunustavissa palmikoissa pitäisi olla kiertojen välissä olla 6 kerrosta ja minulla on vain 4, koska olen aika huono laskemaan kerroksia työstä ja kolmen väärin tehdyn kuviokerran jälkeen en enää jaksanut alkaa purkaa. Hyvännäköinen on tosin tuo tiiviimpikin kierto. Sen lisäksi lisäsin kappaleen korkeutta 2 sentillä sekä etu- että takakappaleeseen, jotta poikkisauma asettuisi oikeaan kohtaan. Neuloin myös hartioille tulevaan osuuteen 4 senttiä enemmän, jotta pääaukko olisi vähän neliskanttisempi ja isompi. Pieni se on kuitenkin edelleen, joten vähänkään pallopäisempiä suosittelin kyllä leventämään sitä ihan suosiolla.
Hihakappaleen neulominen tuntui ihan loputtomalta urakalta, mutta valmistuihan se sitten lopulta. Vartalo-osuuden palmikointi oli aluksi vähän haastavaa, sillä minulla ei ole juuri ollenkaan aiempaa kokemusta monimutkaisista palmikoista. Palmikkopuikon kanssa pelaaminen oli siis aika hidasta, mutta loppua kohti homma nopeutui. Aiemmin lähimpänä sydäntäni ovat olleet pitsi- ja kirjoneuleet, mutta pikkuisen pääsi palmikkokärpänen nyt puraisemaan.
 
Pari kauneusvirhettäkin Friikaani ehti valitettavasti mahtua. Hihakappaleet takapuolella on yksi kerros, joka ilmeisesti oli pitkään puikolla neuleen ollessa vähän tauolla ja sen venynyt muita löysemmäksi. Tietyssä valossa se näkyy aika ikävästi. Lisäksi alaosuuden sivusaumoihin jäi silmukkamerkkien takia vähän löysemmät pystyraidat, jotka vähän paistavat kyljissä, mutta mitäs pienistä. Olen ihan mielettömän tyytyväinen tähän! Nyt tarttis vain tulla eteen jotain sopivia tilaisuuksia päästä käyttämään tätä tunikaa <3

6 kommenttia:

hillanen kirjoitti...

Ah, ihana! Niin kaunis värikin :)

Repsu kirjoitti...

Ja mä kun luulin että mun 92 kurssia on tosi paljon... :D Tunika on tosi kiva, itelläni ei varmaan riittäisi kärsivällisyyttä tommoisen neulomiseen :)

Kaisa kirjoitti...

Kaunis paita! Tuo lanka näyttää aivan ihanalta, väri ja koostumus ja kaikki.

Mahtavaa että kirjoitukset on ohi, hurjan urakan olet tehnyt!

Altocumulus kirjoitti...

Siitä tuli upea! Mulla on kans Friika työn alla, joten oli kiva lukea sun vinkkejä. Isopäisenä lisään varmaan kans senttejä olalle.

Kvaakkuli kirjoitti...

Onnea yo-kirjoitusten päättymisestä!
Lahjoitin sinulle jotain:
http://kvaakkulineuloo.blogspot.com/2012/03/eka-tunnustus.html

Laura kirjoitti...

Kerrassaan upea neule!