24.8.2012

Neiman Marcus Cookies

Torstaina oli viimeinen Silmukkaseura, johon minä pääsen osallistumaan oletettavasti pitkään aikaan, joten sen kunniaksi vein sinne mukanani keksejä. Ne saivat sen verran paljon fanitusta ja ohjepyyntöjä, että tämä blogi tekee nyt pienen hyppäyksen ruokapuolelle.
Minä pidän Neiman Marcus cookieista paitsi maun takia, myös siksi, että niihin liittyy tarina. Äiti oli aikanaan poiminut tämän ohjeen Hesarin kuukausiliitteestä lukijoiden kirjoitusten palstalta. Vanhempi herrasmies kertoi siinä käyneensä New Yorkissa Neiman Marcus -tavaratalossa ja pistäytyneensä siellä kahvilla ja poikkeuksellisen hyvällä keksillä. Hän oli tiedustellut tarjoilijalta mahdollisuutta saada tämän keksin ohje itselleen, minkä tarjoilija sanoi onnistuvan maksua vastaan. Niinpä miehen laskun loppusumma oli sitten 105 dollaria - 5 dollaria kahvista ja keksistä ja 100 dollaria reseptistä. Kekseihin ihastunut mies halusi sitten Helsingin sanomissa jakaa täten omistamansa ohjeen kaikille muillekin, jotta jokaisella olisi mahdollisuus nauttia näistä, kuten todettua, poikkeuksellisen hyvistä kekseistä.

Lyhykäinen googletus paljastaa kuitenkin tämän tarinan urbaanilegendaksi. Sama juttu kiertää englannin kielellä äidin ja tyttären kahvilareissuna, mutta tässä versiossa keksireseptin hinta on peräti 250 dollaria. Tässä versiossa äiti ei ole laittanut ohjetta jakoon rakkaudesta kekseihin, vaan tuohtumuksesta törkeää hintaa kohtaan. Englanninkielisen sähköpostikiertokirjeen ja Neiman Marcus -liikkeen vastineen voi lukea tästä. Wikipedian perustelut jutun keksimisen (hehheh) puolesta voi halutessaan lukea tästä.
Niin halusiko joku täällä sen ohjeenkin? Ohje on taattua suurtalouskokoa, joten itse olen yleensä tehnyt neljäsosa ohjeella, millä tulee noin 35 keksiä. Olkaatten hyvät:

Neiman Marcus Cookies
1/2 kg voita
1/2 kg sokeria
1/2 kg fariinisokeria
4 munaa
1 kg vehnäjauhoa
1/2 kg kaurahiutaleita
2 tl vaniljasokeria
2 tl ruokasoodaa
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
400 g pähkinärouhetta
1 kg erilaatuisia suklaita rouhittuna

Vaahdota pehmennetty voi ja sokerit. Vatkaa joukkoon munat. Hienonna kaurahiutaleet tehosekoittimessa ja sekoita ne jauhoihin. Sekoita joukkoon myös vaniljasokeri, sooda, leivinjauhe ja suola. Yhdistä jauhoseos taikinaan ja sekoita hyvin. Rouhi pähkinät ja suklaat käsin tai tehosekoittimessa riittävän pieniksi, jotta leipominen onnistuu. Jonkin verran voi jättää isompia palasia. Sekoita ne taikinaan. Jos taikina on liian murumaista leivottavaksi, lisää joukkoon hieman voisulaa tai muuta juoksevaa rasvaa. Kauli taikina sentin paksuikseksi levyksi ja osa siitä muotilla/lasilla haluamasi kokoisia palasia. Paista uunissa 200 asteessa noin 10-15 minuuttia.

Mukavia leipomishetkiä!

4 kommenttia:

Katjuksa kirjoitti...

Kiitos reseptistä, kokeluun menee :)

Sofia kirjoitti...

Oli kyllä hyviä keksejä! Kiva, että jaoit ohjeen, pakko leipoa heti kun saan leipomistarvikkeet muuttolaatikoista esille:)

Kaisa kirjoitti...

Hyviä on! Eilen piti heti töiden jälkeen kipaista kauppaan hakemaan suklaata ja fariinisokeria ja illalla oli jo kolme pellillistä leivottu :)

Emma kirjoitti...

Mmmm, kiitos reseptistä :)