4.8.2010

Kaikkea kivaa

Palattiin tässä illansuussa muutaman päivä Etelä-Suomen visiitiltä tuttavien luota. Onneksi ukkosmyrsky ei sattunut meidän reitillemme ollenkaan, mutta radiosta sai ukkosvaroituksia kuunnella enemmän kuin tarpeeksi...
Ennen reissuun lähtöä olin töissä pesäpalloleirillä keittiöllä tiskaamassa. Työ oli oikeasti rankkaa ja työajat ja työn teettämismäärät eri henkilöillä suhteellisen epäreiluja, mutta tulipahan vähän rahaa tienattua. Vapaa-ajalla valmistui sitten vielä yksi Sheldon. Edellinen kilpikonna jää sittenkin meille kotiin, kun annoin sen siskolleni rippilahjaksi, joten vaihtarikaverille piti tehdä uusi. Tähän Sheldoniin piti ostaa tummanvihreää Mandarin Classicia varastosta kaivetun Tennesseen kaveriksi. Vaikka lanka oli saman paksuista ja puikot samat kuin edellisessä Sheldonissa, kului lankaa huomattavasti enemmän kuin edelliseen.
Sitten siihen reissuun. Suurin osa ajasta oltiin Turussa, jossa tuli käytyä useammassakin museossa. Minä kävin vaihtuvan kokoonpanon kanssa kolmessa paikassa; Aboa Vetuksessa, jossa on kaivettu esiin keskiaikaisia taloja ja muuta tavaraa; Tuomiokirkossa ja kirkon museossa, jotka molemmat olivat todella vaikuttavia paikkoja; sekä aivan ihanassa Luostarinmäen käsityöläismuseossa, jossa on alkuperäisessa asussaan säilytettyjä käsityöläisverstaita.
Vikkeltä (niinkuin Turussa sanotaan) löytyi todella hieno kotimainen neulekirja uutuus. Neulekirja Tähkäpää ja muut lempineuleet -kirja on ihanan värikäs ja takakansikin mainostaa, että mallit ovat pääasiassa kokeneille neulojille. Tuolta haluan kyllä vaikka mitä - suosittelen selaamaan, jos teos kävelee jossain vastaan.
Sitten sokerina pohjalla, käsityöläismuseon tuliainen itselle. Käsintehty värttinä! Ihana! Nyt pitäisi vain löytää villaa tai hahtuvaa jostain päin kaupunkia, että pääsisi kokeilemaan osaako tuota pyöritellä oikein :)

2 kommenttia:

Emma kirjoitti...

Miekin kävin kesällä tuolla Luostarinmäellä, ihana paikka! Miekin opettelen just itsekseni kehräystä, ja suosittelen aloittamaan harjoituksen hahtuvalla. Miusta se oli ainakin helpompaa kuin topsista kehrääminen :)

Kruppukräätäri kirjoitti...

Ostin tuon samaisen kirjan, voi että se on ihana!!!Voisin haluta melkein ne kaikki mallit sieltä.