3.6.2012

ME, yLLLLLLLioppilas


Eilinen oli aivan mahtavan upea päivä <3 Meidät lyseolaiset lakitettiin tuomiokirkossa, minkä jälkeen kotona oli mukavat ja sopivankokoiset juhlat, joissa oli paljon hyvää ruokaa. Oli erityisen mukava nähdä paljon sukulaisia ja tuttuja, kun aika harvoin kuitenkin kokoonnutaan yhteen. Illalla lähdin vielä elämäni ensimmäistä kertaa "ulos" elikkä yo-jatkoille, joilla tosin olin autolla liikenteessä ja jätin muut juhlimaan keskenään jo vähän puolen yön jälkeen. Stipendejä tuli aivan riittävästi pitämään minut langoissa vähintään pari vuotta. Yo-todistuksen sisällön voi pienellä salapoliisin työllä selvittää tämän postauksen otsikosta!
Mekostani ei tämän parempaa edustuskuvaa näyttänyt olevan. Yläosan kaava on venepääntien ja muotolaskosten osalta otettu SK 5-6/12:sta. Muuten muutin yläosan mallin neliömäiseksi, jolloin sain mukavat lipanmalliset kädentiet. Vetoketjun paikan vaihdoin kyljestä keskelle selkää, missä se on minusta huomattavasti käytännöllisempi pukiessa. Helma puolestaan on normaali täyskello, johon tuuli tarttuu melko herkästi, kuten kuvasta näkyy. Helman reunan toteutus muuttui reilusti suunnitelmasta, sillä alunperin helman alta oli tarkoitus näkyä koristeltu alushameen reuna. Lyhensin alushametta kuitenkin saumurilla pikkuisen turhan reippaasti, joten brodyyrikaitale pitikin kiinnittää päällihameeseen. Mutta ehdottomasti parempi ratkaisu näin päin! Helman vyötäröä piti pikkuisen rypyttää, jotta se sopi yhteen yläosaan. Väljyyttä jäi edelleen kuitenkin jonkin verran, sillä en edes halunnut tehdä tyköistuvaa yläosaa, joten vyötäröä korostamassa oli vihreä satiininauha. Kangas on sileää ja melko raskasta puuvillaa, joten se laskeutuu ja istuu tosi nätisti. Lisäksi väri ja kuviot ovat aivan ihanat! Mekko onnistui mielestäni aivan loistavasti ja on todella minun näköiseni, mitä mieltä olivat myös monet kehujat.

Sain aivan mahtavia lahjoja, joista kaikki tulivat tarpeeseen. Ihanin yllätys oli kyllä ehkä lopultakin ikioma Wollmeise-vyyhti kauniina solidina vihreänä. Väri on nimeltään mistelinoksa, joten tuo pitänee neuloa pikimmiten, jotta se päällä voi vaatia kaikkia potentiaalisia henkilöitä antamaan pusun :D Iso kiitos lahjan antajalle. Siskoltani sain puolestaan kaksi helmiliskoa, joista olen aina tykännyt, mutta en ole itse koskaan oppinut tekemään. Onni on olla ihania läheisiä <3

12 kommenttia:

Emma kirjoitti...

Paljon onnea ylioppilaalle? Mihinkäs tie vie ensi syksynä?

Emma kirjoitti...

Ja siis huutomerkki tuon ensimmäisen kysymysmerkin tilalle :D

Taina kirjoitti...

Onnea!

Mci kirjoitti...

Paljon onnea hienosta saavutuksesta!

Kaisa kirjoitti...

Paljon onnea vielä kerran!
Toivottavasti tuo vyyti oli mieluisan värinen.

Elios kirjoitti...

Onnea!

tiinaniit kirjoitti...

Paljon onnea tuoreelle ylioppilaalle! Puistokuvasta tuli hillitön dejavu, tuossa samassa puistossa tämäkin tuomiokirkossa lakitettu lyseolainen poseerasi viitisen(!) vuotta sitten. :D

Sisko kirjoitti...

Onnea ylioppilaalle! :)

Sisko kirjoitti...

Niin ja olin myös tulossa sanomaan, että sut on haastettu! :) Haaste löytyy mun blogista.

Kvaakkuli kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kvaakkuli kirjoitti...

Onnea ylioppilaalle! Ja pääsykokeisiin kanssa:)

Effi kirjoitti...

Paljon onnea, aika hurja suoritus jos tulkitsin otsikon oikein!