15.10.2012

Älä tee niin kuin minä teen

Minulta tilattiin 1-vuotiaalle kummipojalleni syksyksi ruskea villatakki, jonka valmiiksi saattaminen oli melkoinen tuskien taival, mutta sain kuin sainkin takin lopulta valmiiksi.
Tämän takin kanssa pieleen meni melkein kaikki mikä voi mennä pieleen. Kuinka vaikeaa voi olla löytää ohuesta langasta tehty poikamainen villatakki yksivuotiaan koossa? V-A-I-K-E-A-A. Päädyin ottamaan ohjeeksi erään Dropsin mallin, jolla olisi samalla ollu B-neule. Se vain sitten oli huomattavasti paksummalle langalle, mutta laskin, että isoimman koon mukaan tehtynä homma toimisi. Neuloin vartalo-osan (kaikki kolme kappaletta kerralla totta kai) ja toisen hihan, kunnes pysähdyin ajattelemaan - se takki ei olisi mahtunut edes vastasyntyneelle. Siispä lanka takaisin kerälle ja omasta päästä mittojen ja kerrankin selvillä olevan neuletiheyden avulla säveltämään.
Tällä kertaa aloitin tekemällä hihat. Tein ne pyörönä kolmella puikolla, sillä olen hukannut ohuet puupuikkoni ja metalliset kilisevät liikaa, jos niitä on neljä (vihaan niitä luentoneulojia, jotka kuulostavat lähinnä soittavan tamburiinia tai jotain...), ja tietenkin puikon vaihtokohtaan jäi kivat naimaraidat (siis ne muita löysemmiksi venyneet silmukat), mutta en jaksanut välittää. Molempien hihojen valmistuttua ja langat katkaistuani totesin, että hihoilla on pituuseroa 5 senttiä. Miten on mahdollista, että kun lisää koko hihan pituudelta ranteesta kainaloon viiden senttimetrin välein kaksi silmukkaa, ne ovat lopulta reilusti eri mittaiset? No, onneksi vika oli niin päin, että pidempi hiha oli liian pitkä, joten liikasentit pois ja vartalokappaleen kimppuun. Vartalopalasessa ei ollut ongelmia ja sain liitettyä hihat sen kanssa pyöriöksi. Raglanpaitoja olen ylipäätään tehnyt nolla, mutta kavennusten tekniikka oli teoriatasolla tiedossa. Koska pääaukko tuntui jäävä takaa kovin matalaksi, tein raglan kavennuksia edessa jokaisella oikealla kerroksella ja takana jokaisella kerroksella, mikä nostikin hartialinjaa ihan sopivasti. Toivottavasti tuo istuu myös päälle.
Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä koko keltainen reunus yhtenä pyörönä, mutta se kaatui auttamattomasti liian lyhyisiin pyöröpuikkoihin. Siispä alareunaan muutamat silmukat langalle molempiin laitoihin, silmukoiden poimiminen ja alaspäin neulomista. Muistin jopa tehdä napinlävenkin! Sitten iski elämän julma realiteetti. Käytössäni oleva keltainen Sisu oli jämälankaa ja se riitti nippanappa alaosan neulomiseen, mutta ei toivoakaan, että sillä olisi saanut tehtyä koko takin. Kyseinen väri oli totta kai jotenkin vanhempi kausiväri, jota ei enää saanut, ja ylipäätään keltaisen Sisun hankin Oulusta kiltin postikuriirin välityksellä. Siispä alareunaan purkuun ja uudella kerällä uusi yritys (ja muistin edelleen jopa sen napinläven!) Seuraavaksi poimin toisesta laidasta silmukat langalta ja neuloin edestakaisin liittäen kaitaletta aina ruskean kappaleen reunaan. Sitten sama homma toiselle puolelle. Pikkuista säätämistä oli siistiä poimintatekniikkaa opetellessa totta kai. Kauniita napinläpiä en ole vieläkään jaksanut opetella tekemään, mutta nyt ei yksinkertaisesti ollut huvitusta vielä ylimääräiseen urheiluun. Jätin molemmista laidoista silmukat väliaikaisesti langalle ylälaidassa ja poimin ne sitten yhdessä pääaukon reunasilmukoisen kanssa.
Kun olin tehnyt kauluksen, tuli taas lunta tupaan. Vaivalla hankkimastani keltaisesta kerästä ei näyttänyt riittävän lankaa enää hihansuihin. En halunnut taas kerran päätyä purkamaan, joten otin suosiolla sen vanhemman kerän ja tein hihansuut sillä, siitäkin huolimatta, että väriero on oikeasti paljon suurempi, kuin miltä tuossa kuvassa näyttää. Kun sitten lopulta työn valmistuttua punnitsin sen laskeakseni kulutuksen, oli tuloksena, että keltaista lankaa oli työssä yhteensä tismalleen 50 grammaa. Silloin kävi vielä mielessä, että purkaisin hihansuut, tekisin ne oikealla keltaisella ja tarvittaessa vaikka kerroksen pari lyhyempinä, mutta en todellakaan enää jaksanut alkaa purkaa ja säätää. Napit vielä paikalleen ja takki oli valmis.
Kaiken tämän yrityksen ja erehdyksen (ja parin yrityksen ja erehdyksen lisää jälkeen) takki on oikeasti lopulta tosi hieno! Kastelu tasoitti pois kaikki käsialavirheet (myös ne naimaraidat) ja sain pääteltyä langat suhteellisen siististi piiloon. Koon pitäisi olla juuri sopiva ja sain jopa napit kerralla oikeille paikoilleen! Kauluksen asettumista pelkäsin, mutta sekin taittuu aloilleen erittäin nätisti. Osasin jopa vahingossa silmukoida kainaloista aukot siististi (joskin ehkä vähän kinnaavasti) kiinni. Nyt ainoa asia, joka enää voi mennä pieleen, on varmaan se, että tuo katoaa postissa...

Lopuksi vielä speksejä: Takki on tehty Sandnesgarnin Sisusta. Ruskeaa lankaa meni vähän reilu 2 kerään ja keltaista kuten todettua tismalleen yksi kerällinen. Ruskeassa osuudessa puikkoina olivat 3-milliset ja keltaisessa 2,5-milliset. Minulla on tästä ohje kirjoitettuna ylhäällä, joten jos kiinnostaa, niin voin kyllä väsäillä siitä virallisenkin version, kun ei niitä pienten poikien vaatteita todellakaan liikaa ole tarjolla.

6 kommenttia:

Repsu kirjoitti...

naimaraidat :D loistava nimi! ja mua ärsyttää kans jos joku oikein kilisee luennolla. siks mä virkkaan, siitä ei kuulu ääntä ;)

ja tosi kiva takki! :)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvän näköinen takki. Kannatti taistella. ;) terveisin postikuriiri.

Kaisa kirjoitti...

Kaunis takki siitä lopulta tuli! Kannatti taistella :)

Emma kirjoitti...

Oikein mainio takki, hyvät värit! Harmi että neulominen ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan. Luulisi ravelryn olevan pullollaan lasten neuletakkeja, jännää ettei sopivaa mallia löytynyt valmiina.

anni kirjoitti...

Tee vaan ohje jos viittit? Ois menaa kiva neuloo tuttavan lapselle samanlainen (täyttää vuoden tässä lähiaikoina :))

Iida kirjoitti...

Ohje ilmestyi Ulla 3/12:ssa :)