Patalappusia

Olin ehtinyt kuolata Patalappuja à la carte -kirjaa kaupassa ja ihailla sen pohjalta tehtyjä töitä Ravelryssä jo moneen otteeseen, ennen kuin itse raaskin ostaa sen. Minulla on Novita-jämiä ynnä muita "huonompia" lankoja hyllyssä aika vähän, joten pannulappujen (itselleni läheisempi sanamuoto, toim.huom.) teko olisi vaatinut myös lankakaupassa käyntiä. Kotona käydessä sain kuitenkin pihistettyä seiskaveikan jämiä parin lapun tarpeiksi.

Ensimmäisenä valmistui Sokerileipuri-lappu, jossa ensin tehtiin musta ketjusilmukkaketju ja sen ympärille kirkkaalla värillä ketjusilmukoiden ja kiinteiden silmukoiden verkko. Jotenkin harvalta pinta kyllä tuntuu, en ehkä uskaltaisi mitään kovin kuumaa tällä kanniskella lappu yksinkertaisena kädessä... Olen aina ollut aika onneton virkkaamaan tasaisia lättyjä sekä siistejä pipon mallisia kuppeja, joten tämänkin lapun kanssa piti säätää aika lailla. Ohjeesta poiketen jouduin lisäämään silmukoita huomattavasti harvemmin, jotta lappu pysyi tasona. Liekö minulla sitten löysä virkkauskäsiala tai jotain? En katsonut ohjeen kokosuositusta ollenkaan, vain tein lapusta sen kokoisen, että se tuntui sopivalta käteeni. Lappunen tuli painamaan yhteensä 32 grammaa. Molemmat langat ovat 7 Veljestä, toinen raitaversiota kuten kuvasta näkyy. Siinä oli tottakai solmu, jonka takia en kuitenkaan jaksanut purkaa, kun olin lopulta saanut lisäysrytmin sopivaksi. Niinpä työn ensimmäinen vaaleanvihreä raita puuttuu. Mutta mitäs pienistä, lappu on kiva ja meni synttärilahjaksi kaverille.

Seuraavaksi virkkasin tämän Iloinen leipuri -kaksikon. Työssäni oli taas jotain pielessä, sillä kehille tulin tehneeksi 11, 21 ja 31 pallosilmukkaa, eli joka kerrokselle yhden liikaa. Muuten sinne olisi kuitenkin jäänyt ruman näköisiä aukkoja, joten päädyin suosiolla tekemään ne ylimääriset pallurat. Tämä puolestaan aiheutti sen, että reunussakaroitakin piti tehdä yksi enemmän. Ja sitten toistaa samat virheet toiseen patalappuun. Mutta kivat ovat nämäkin. Vähän pienikokoisilta ne tuntuvat, mutta pallopinta on taatusti tehokas lämmöneristäjä, jolloin ei ole ehkä samanlaista tarvetta taittaa lappuja kaksinkerroin kuten edellistä. Kumpaankin lappuun meni lankaa (seiskaveikkaa) 25 grammaa.

Kunhan taas alkaa koukuttaa, niin teen ainakin Pikkukokki-, Silmäniloksi-, Vauhdissa mukana-, Aamukahvilla-, Piknikille ja Keittiöprinsessa-laput. Ainakin. Tässä kirjassa siis todella on vastinetta rahoille!

Arvonta suoritettu!

30000 kävijää meni rikki ja niinpä arvonta-aika meni umpeen.

Kommentteja ehti tulla 22, joista kahta en pitänyt arvontakelpoisina. Random number -generaattori suosi kommentoijia nro 3 ja 15, mikä tarkoittaa, että vihreä voitto menee Kaisalle ja punainen voitto Susannalle maalta. Onnea voittajille!

Kevään asustevaihto

Jouluisen erityisen onnistuneen sukkavaihdon jälkeen päätin osallistua samaan hommaan uudemman kerran. Tällä kertaa tosin vaihdettiin mitä tahansa asusteita.

Aikanaan New Yorkista tuli matkaan Malabrigo Sockia, joka on unelmanpehmeä täysmerinosukkalanka. Kuitenkin vuodatettuani sydänverta parissa kuukaudessa hajonneiden vastaavanlaista lankaa olevien Koigu-sukkien takia tiesin, ettei tästä söpöläisestä kannattaisi tehdä edes unisukkia. Langan vihreä väri (joka ei tietenkään pääse esille kuvissa...) ei kuitenkaan enää ollut ihan minua. Niinpä arvelin, että tämä passaisi loistavasti vaihtoparilleni, jonka neulomuksista löysin  pipon seuralaiseksi passsaavan huivinkin. Pipoa oli helppo neuloa luennoilla ja neuletapaamisissa, sillä puolikkaan mallikerran jälkeen kaaviota ei enää tarvinut katsoa ollenkaan. Neuletapaamisessa pipon työstöä vaikeutti tosin se, että puolenkymmentä naista janosi verenlanganhimoisesti kerääni ja/tai pipoani itselleen. Tapojeni mukaisesti neuloin piposta ensimmäisellä kerralla aivan liian lyhyen, mutta onneksi olin jo oppinut olemaan katkaisematta lankaa, joten yhden lisämallikerran neulominen oli helppoa - mitä nyt vaati purkamista jonkin verran...

Pipomalli on nimeltään mont-royal ja vaikka se ei kuvasta näykään, niin noita palmikko- ja aina oikein -paneeleja on yhteensä kolme kumpaakin. Magic loopasin tämän 2,5-millisillä Addeilla. Taidan olla pikkuisen poikkeuksellinen loopaaja, sillä tässäkin pipossa kaapelin pituus oli vain 80 cm. Liukasta merinolankaa oli ihanaa neuloa oikein liukkailla metallipuikoilla, mikä varmasti ostaltaan vaikutti hyvin pehmoiseen lopputulokseen. Yhteensä lankaa kului 42 grammaa. Kuvien taustalla saatte kivasti ihailla sädekehääni ja tyylikkäitä ruudullisia verhojani (tai no tyylistä en tiedä, mutta ainakin minulla on huoneessa verhot ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen :P)

Pidin valmiista tuotoksesta valtavasti ja pipon saanut parinikin ilmaisi tykkäyksensä. Minun vaihtoni oli siis jälleen äärimmäisen onnistunut - sain neuloa ihanasta langasta ihanan pipon ja sain itse ihanan ruskean Molly-pipon Jaapalta. Pipo on ollut päässäni siitä lähtien aina ulkona, joskin se meinasi päätyä äitini kidnappaamaksi.

Niin ja arvontaa ehtii vielä osallistua! Tosin 30000:een ei ole enää pitkä matka!

Blogiarvonta!

Noniin rakkaat lukijat! Olen kuluneiden bloggausvuosieni aikana voittanut useammassakin blogiarvonnassa, mutta en ole koskaan laittaanut hyvää kiertämään. Se asia korjaantuu nyt! Arvonnan (teko)syynä on se, että 30000 vierailun raja menee blogissani piakkoin rikki.

Arvontaan voit osallistua jättämällä tähän postaukseen kommentin, jossa kerrot, miksi luet blogiani. Kommentissa pitää lisäksi olla mukana Ravelry-nicki, sähköpostiosoite tms. jonka avulla saan sinuun yhteyden, jos onnetar on sinulle suosiollinen.

Palkintoja arvonnassa on kaksi: jokin villainen ja vihreä sekä jotain punaista ja makeaa. Luvassa siis kaksi onnellista voittajaa!

Arvonta-aikaa kestää, kunnes 30000 kävijän raja ylittyy tai 28. päivä helmikuuta koittaa, jolloin arvon paketit joka tapauksessa. Nyt ei muuta kuin kommentoimaan!

ARVONTA-AIKA PÄÄTTYNYT!

Kas näin heiluu hame

Tämän projektin langat ehtivät jo aikoinaan olla Lola-bolero, mutta siitä sanottakoon sen verran, että kiinnittämättömiä bolerovirityksiä ei ole tarkoitettu tälle rintavarustukselle. Hihatkin olivat liian kapeat ja lyhyet enkä oikein osannut yhdistää sitruunankeltaista mihinkään, vaikka lanka kivaa olikin. Siis purkuhommia, lanka häpeämään pariksi vuodeksi ja uutta viritelmää kehiin!

Nyt Debbie Bliss Stellat saivat uuden elämän hameena. Alkuperäiset 10 kerääni eivät tietenkään riittäneet, mutta sain Ravelryn kautta hommattua 4 kerää lisää ja tähteeksi jäi pikkuisia nöttösiä noin puolen kerän verran. Varsin optimaalista langankäyttöä siis. Hame on kiva ja sopivan kokoinen, mutta edelleen sitruunankeltainen on pikkuisen arveluttava väri, joten kuvaamista lukuunottamatta hame ei vielä ole päässyt käyttöön...

Ohje tähän hameeseen löytyy Yhteishyvä.fi:stä, mutta pikkuisen omaksi viritelmäksi tämä hame meni sitten kuitenkin, kun ohjeen silmukkamäärät eivät meinanneet omalle langalleni ja 4-millin puikoille sopia. Päädyin tekemään hameen niin, että loin 112 silmukkaa ja tein lisäyksiä joka 7. kerros niin, että aluksi lisäysten välissä oli 8 silmukkaa ja lopulta 26. Hame on siten jonkin verran pidempi kuin ohjeessa, koska en ole kovinkaan kotonani lyhyissä hameissa.

Reunuspitsistä jätin pois kolmannen tiheän pylväsryhmäkerroksen, mikä osoittautuikin fiksuksi langan riittävyyden kannalta. Virkkauksessa käytin 5 millin koukkua. Koska ohje on alkuperäiseltä nimeltään Naisen ja lapsen neulottu hame, niin tämä kelpaa N-kirjaimeksi. Hame näyttää muuten yllättävän hyvältä näissä kuvissa, joten ehkäpä sitä pitäisi oikeasti uskaltautua käyttämään!

Sukkaa pukkaa

Minulla on tässä periodissa luento-opetusta 6 tuntia enemmän kuin aikaisemmin, mikä tarkoittaa, että neuleaikaa on runsaasti, mutta muuta vapaa-aikaa vähän. Valmiita, mutta esittelemättömiä töitä on siis päässyt kasaantumaan. (Niin ja tuo otsikko sitten ei ole intertekstuaalinen viite Putouksen "Soijaa pukkaa"-hokemaan, joka on mielestäni ällöttävä ja valitettavasti aivan liian nopeasti yleiskielenkäyttöön vakiintunut ilmaus! Olen itseasiassa melko varma, että olen käyttänyt samaa otsikkoa jo aiemmin jossain sukkapostauksessa rimmaamisen takia... Kröhm. Asiaan.)

Ensimmäisenä valmistuivat Broken Seed Stitch Socksit. Jämälankojen poiskäyttämisen pakkomielle jatkuu ja näihin tuhosin Pastasukista ja Oddityistä tutun Zitron Trekking Hand Artin viimeiseen metriin. Mustaa Sisua puolestaan riittää ja riittää... Hand Artia sukkiin kului 20 grammaa ja Sisua 36 grammaa. 2,5-millin pyöröllä tietenkin.

Koska kyseinen sukkaohje on varsin vapaamuotoinen, sukat ovat aikalailla omasta päästä tehdyt. Tein sukat kärjestä alkaen kasialoituksella (suosikkini!) ja tiimalasikantapäällä (en oikein tykkää). Olen kuitenkin tehnyt tosi vähän sukkia kärjestä alkaen, joten muitakaan kantapäitä en oikein osaa, varsinkin kun kääntö tuli ajankohtaiseksi luennolla ilman nettiä. Kantapään jälkeen verestin muistiani siitä, miten loopataan kahta sukkaa yhtä aikaa, sillä kirjavan langan kulumisen optimoimiseksi neuloin sitä sukkiin kerän molemmista päistä yhtä aikaa. Sukkien varsista tuli minun makuuni varsin sopivat ja pikkuisen sileää neuletta paksumpi siemenpinta antaa lämpöisen tunnun.

Tällä tavalla ilman jalkaa sukat eivät tosin ole näkeimmät mahdollisimmat. Jos tekisin näitä sukkia toiset, niin tekisin varren parittomalla määrällä silmukoita (ohje käskee parilliseen määrään). Silloin kerroksen vaihtokohdasta ei tulisi näkyvää, niin kuin nyt kun oikeita tai nurjia silmukoita tulee peräkkäin kaksi. Toinen vinkkini on, että jos sukan suussa käyttää 1 o, 1 n -joustinta, niin joustimen raidat kannattaa laittaa osumaan helmineuleeseen sopivasti. Eli oikeat silmukat kuvio osuuden viimeisten nurjien silmukoiden päälle. Tällöin kirjava kerros ei nouse joustimen ensimmäiseksi kerrokseksi. (Ai miten niin tiedän?) Sisun laatu hieman harmittaa minua myös. Neuloessa langasta jäi jälkeen ihmeellistä mustaa ja valkoista roskaa, jota sai jatkuvasti pudistella vaatteista pois. Käytön myötä Sisu on myös muodostanut hirveitä nyppyjä ja se on kulunut kantapäitten ja päkiöiden alka kovaksi ja kiiltäväksi muoviksi, villan tuntu on kokonaan hävinnyt. En tiedä, mihin kulutan lopun reilun puolikkaan kerän, sillä en välttämättä enää tuota sukkiini halua.

Kroonista sukkapulaani lievittämään aloitin joululomalla kotona myös Reims-sukat kirjasta Sock Club. Nämä on tehty nykyisille tavoilleni erittäin poikkeavasti 2,25-millisillä sukkapuikoilla. Lankana on kotihyllystä mobilisoitu Austermann Step, jota olikin oikein hauska neuloa pitkästä aikaa. Lankaa kului 65 grammaa. Sukista tuli osittain tarkoituksellisesti varsin napakat, koska yleensä sukkani venyvät jalassa joka tapauksessa. Kuvissa huonosti erottuva pitsi on mielestäni yksinkertaisen nättiä. Ainoa harmi on ehkä aloitusreuna, joka lähtee suoraan pitsistä liikkeelle ja rullaa siksi ikävästi.

Sisäinen symmetriaan taipuvainen perfektionistini vaati tekemään näihin sukkiin muutamia modailuja. Ensinnäkin neuloin pitsikuvion jatkumaan kantapäähän asti, sillä ohjeenmukainen kantapää oli mielestäni ruma. Käänsin kantapään ranskalaisittain, sillä se tuntui sopivaan pitsiin parhaiten ja lopputuloksen istuvuus hämmästytti minut. Olen yleensä syrjinyt sekä saksalaista että ranskalaista kantapäätä, koska minulla on kummastakin huonoja istuvuuskokemuksia. Kääntötapani onkin lähinnä ehkä walesilainen (tai sitten tiimalasi, joka istuu jalkaan, mutta jättää yleensä kurjia reikiä). Jalkapöydälle otin käyttöön ylimääräisen silmuka, jotta sain nurjat raidat kuvion molemmille reunoille. Lisäksi ohje olisi käskenyt kaventamaan kiilassa joka kolmas kerros, mutta minä kavensin ihan perinteisesti joka toisella kerroksella.

Näistä sukista sain aakkosiini B:n ja R:n, seuraavassa postauksessa esittellen N-kirjaimen.

Haastettu bloggaaja

Sisko neuloo -blogista heitettiin minua haasteella. Kyseessä on se sama vanhan kahdeksan random faktan haaste, johon olen jo joskus muinaisuudessa vastannut, mutta ehkäpä keksin vielä kahdeksan tiedonmurusta lisää.

1. Jos kirjahyllyssä kirjat eivät vie koko hyllyn pituutta, järjestän ne pituusjärjestykseen niin, että lyhin kirja on hyllyn tyhjää päätä kohti ja pisin kirja kiinni hyllyn pystypuussa.
2. Liiallinen Poliisit-sarjan katsominen on aiheuttanut kroonisen poliisifanituksen. On ne nyt vaan niin komeita univormuissaan! Onneksi täällä Helsingissä olen jo nähnyt poliiseja enemmän kuin koko ikänäni Oulussa.
3. Olen teipannut seinäni täyteen lappuja, joissa on kreikan taivutuspäätteitä ja muita kielioppijuttuja.
4. Opin juomaan teetä tämän syksyn kuluessa ja se taito onkin tullut tarpeeseen jo pariin otteeseen kämppisten seurassa puolen yön molemmin puolin!
5. "Lintsasin" elämäni ensimmäistä kertaa oppitunnilta, kun jätin yhtenä perjantaina filosofian luennon väliin, jotta sain oltua yhden päivän pidempään Oulussa käymässä. Olen kauhean paha ihminen... :D
6. Bloggaamistani on viime aikoina haitannut pahasti se, että jos kameraani jättää paristot yön yli, niin ne ovat aamulla tyhjät. Totta kai useimmiten unohdan ottaa patterit pois ja ne ovat aamulla tyhjät. Käytän sentään ladattavia paristoja, mutta nyt niistä toinen pari on lakannut latautumasta ja niitten toimivien lataaminen kestää useamman tunnin. Ja sitten onkin jo pimeää. Että sikäli.
7. Olen aina ihan lapsellisen innoissani, kun pääsen raitiovaunuun.
8. Sain opiskelijahaalarini viime viikolla! Olen tosin kurkkuani myöten täynnä niitten muille jakamiseen liittynyttä säätämistä, eikä haalarimerkkien ompeluun ole vielä ollut energiaa. Miespuoliset kaverini sen sijaan ovat yrittäneet saada minut ompelemaan heidänkin merkkinsä. Logiikka on ollut suorastaan veitsenterävää: "Niin Iida, kun sä kerta tykkäät neulomisesta, niin sä varmaan haluat ommella nää mun haalarimerkit!" Ööö... En?

Jätän nyt ne kahdeksan ihmisen haastamiset väliin. Uskontotieteen kirja kutsuu...

PS. Jos joku ei-teologi tunnistaa otsikon intertekstuaalisen viittauksen, niin saa palkinnon! Oikeasti!

Aika rientää

Ei ole hyvä idea neuloa kolmea työtä rinnakkain ja siinä sivussa Ullan testilankatilkkuja. Ei oikein kerry blogattavaa. Kamerasta sentään löytyi kuvat siitä viimeisestä esittelemättömästä joululahjasta. Kuvat eivät kyllä ole hyviä, mutta laitetaan nyt kumminkin :D Typerä kamerani syö ladattavat patterini yhdessä yöksi tyhjäksi, joten kuvattava kohde, valo ja virta ovat harvoin samassa paikassa yhtä aikaa. Siksi pelkkiä tylsiä salamanvalokuvia lattialta. Väri on ylemmässä kuvassa melko lähellä oikeaa.

Tämän joulun trendi oli tosiaan jämälankailu ja jämistä on tämäkin äidille mennyt kauluri tehty. Tummanruskea on kaksinkertaista Grignasco Merinosilkiä, josta tein aikanaan rippijuhliini Muirin. Vaaleampi lanka on jotain merinosilkkisekoitetta, jota äiti on neulonut itselleen ja minä sittemmin nyysin sen jämät. Malli klassista moninkertaisilla langankierroilla tehtävää aaltokuviota (jollaista minä nyt tosin neuloin ensimmäistä kertaa). Silmukkamäärän ja ohjeen otin Waves Cowlista, joskin otin taiteilijan vapaudet tehdä välillä tummanruskeita raitoja useamman peräkkäin, sillä sitä lankaa oli vaaleaa enemmän. Puikkoina käytin 4,5 millisiä ja lankoja kului yhteensä 45 grammaa.

Kaulurista tuli mielestäni tosi kiva, sellainen helposti pään yli sujahtava. Ainoa vika on, että kolmen puikon päättely, joka käytin päiden yhdistämiseen kiristää. Syynä on tosin se, että tummanruskea lanka tuli käytettyä aivan viimeiseen senttiin asti. Molemmat langat ovat lisäksi niin liukkaita, että langanpäät (joita on paljon...) eivät tahdo pysyä pääteltyinä. No, se on äidin ongelma nykyään :P

Neulevuosi 2012

Vuonna 2012 elämä muuttui melkoisen radikaalisti, eikä pelkästään siksi, että hiukset lyhenivät puolella metrillä :D Ylioppilaaksi tulo ja opiskelun aloittaminen uudella paikkakunnalla olivat jännittävyydestään huolimatta ehdottomasti positiivisia asioita. Sopeutuminen Helsinkiin on edelleen kyllä vaiheessa, ja kieltäydyn käyttämästä siitä termiä kotiutuminen, mutta arki rullaa kivasti ja opiskeluala on ehdottomasti kiinnostavaa ja minun juttuni. Nyt kuitenkin viimevuotisten neuletapahtumien pariin. Toissavuotiseen tapaan kuvitan tämän postauksen viime vuoden suosikeillani, parhausjärkässä!

Käsitöitä valmistui viime vuonna yhteensä 39 ja niistä 21 meni lahjoiksi. Ompelurintamalla oli melkoisen kuollutta suurista suunnitelmista huolimatta, mutta valmistuneesta yo-mekostani olen edelleen iloinen. Olin koko vuoden innoissani siitä, että neuleita tuntui valmistuvan paljon enemmän kuin edellisenä vuonna. Nyt kun tarkastin, niin vuonna 2011 sain valmiiksi 14 (!) projektia. Muutos ylöspäin oli siis huima ja innostusta tekemiseen on edelleen ehdottomasti enemmän kuin aikaa. Lisävertailu osoitti, että luvut ja projektien tyypit ovat jopa pelottavan samankaltaiset kuin vuonna 2010.

Mitäs sitä sitten oikein tulikaan tehtyä?

- 6 pipoa

- 5 villapaitaa/takkia, joista 1 lapsen koossa

- 4 kauluria

- 3 pitsihuivia

- 3 lelua

- 3 paria sukkia ja yhdet säärystimet

- 3 paria lapasia ja yhdet kämmekkäät
- 3 kaulahuivia

- 3 tiskirättiä

- neulottuja peittotilkkuja

- virkattuja pikkukoristeita

Saldo selittää ainakin sen, miksi kaikki villasukkani ovat puhkikulumispisteessä - yksikään viimevuotisista pareista ei jäänyt minulle itselleni. (Joulun sukkavaihdosta sain tosin onneksi ihanat sukat, jotka ovat olleetkin jalassa aatosta saakka!) Vaikka pipoja onkin määrällisesti eniten, niin minulla ei vieläkään ole sellaista täydellisesti istuvaa luottopipoa. Vetoisissa luentosaleissa villapaidat ovat vakiovaatteitani, joten niitä olisi syytä saada ensi vuonna valmistumaan entistä enemmän.

Kehruun opettelu alkoi viime vuonna kiinnostaa, mutta se on sittemmin vähän jäänyt, koska siinä kipeytyvät hartiat ja (netti)telkkaria on vaikea katsoa yhtä aikaa. Mutta ensi vuonna voisin kokeilla tarttua taas vähän rivakammin värttinään, sillä nyt minulla on jopa muutama eri villatopsi mistä valita raaka-ainetta. Uusien tekniikkojen puolelta takaraivoon tarttui koukkuaminen, jota kokeilin yhden tiskirätin verran. Homma oli hauskaa, mutta en oikein ole keksinyt uusia juttuja, joita toteuttaa koukkuamalla.

Viime vuoden alusta hyppäsin myös mukaan aakkoshaasteeseen, joka on kieltämättä ollut hauska tapa saada vihdoin tartuttua pitkään vain haaveissa olleisiin projekteihin, mutta pikkuisen suorituksen makua on ollut ilmassa. Ehkäpä juuri siksi minulla on niin moni aakkonen edelleen roikkumassa kesken... Periksi en kuitenkaan aio antaa, vaan vaikka sitten apinan raivolla tulevat loputkin aakkoset tehtyä, sillä minulla on oikeasti kivoja projekteja suunnitteilla. Viime vuonna toinen uusi juttu minulle oli Ullan toimittamiseen osallistuminen, ja koska se on hauskaa ja hyödyllistä, niin homma jatkuu ehdottomasti vastaisuudessakin.

Olisikohan minulla uuden neulevuoden lupauksia annettavaksi? Viime vuonna tulin aloittaneeksi kaksikin uutta UFO:a, jotka mieluusti näkisin jo valmiina, ja pitkäaikaisista käsityötavoitteista on toteuttamatta edelleen (ainakin) sormikkaat, kirjoneule tasona ja kinnasneulailu. Jos edes jonkun näistä saisi tänä vuonna pois päiväjärjestyksestä, niin voisin sanoa edistyneeni käsityörintamalla.

Lopuksi: koska en ole päässyt kirjoittamaan uutta vuosilukua vielä mihinkään, niin toivotan kaikille

EEPPISTÄ VUOTTA 2013!

Lasten leikkiä

Wau, tältäkö tuntuu, kun ei ole stressiä yhtään mistään? Koko loman alkupuolisko on mennyt enimmäkseen kirjojen maailmassa ja koko syksyn opiskelujakso tuntuu kaukaiselta ja hämärältä muistolta. Lomalle on kyllä varattuna ihan asiallisiakin hommia, joiden suhteen pitäisi pikkuhiljaa aktivoitua. Tärkeimpänä olisi kai kroonisen juhlavaatevajeen paikkaaminen yhdellä pikkumustalla, joka olisi tarkoitus saada tässä parin viikon aikana ommeltua. Kolme joululahjaa on vielä esittelemättä ja tässä niistä kaksi, jotka ovat leluja molemmat.

Ennen joulua käväisin viikonlopun verran mummolassa ja mukana minulla oli paitsi tässä postauksessa oleva toinen lelu niin myös 7 veljestä papukaijaa hyväntekeväisyyspeittotilkkuihin. Paluumatkalla keksin kuitenkin, että haluan tehdä samaan aikaan kylässä olleelle sukulaistytölle joululahjan. Mukana ollut kerä muotoutui puolikkaaksi käärmeeksi ja perillä seuraavasta kerästä tuli toinen puolikas. Yhteensä lankaa kului pikkuisen vajaa sata grammaa ja postiikin käärme ehti ajoissa, kun tuli hännän alla sitä neuloin.

Tein käärmeen taittelusta kuvallisenkin kokoamisohjeen ja ajattelin ensin laittaa sen ihan vain tänne blogiin, mutta sitten Ullan toimitustapaamisessa ilmeni tarve joululahjaohjeelle, joten näpyttelin ohjeen Ulla-kuntoon. Se on siis saatavilla Suomen verkkoneuleyhdistyksen jäsensivuilla.

Tähän toiseen joululahjaleluun ostin langat jo elokuussa. Lykkäsin aloittamista kuitenkin pitkälle joulukuuhun. Koska krokotiili on virkattu, ja virkkaaminen on (kuulemma) kolme kertaa nopeampaa, mutta samalla kolme kertaa enemmän lankaa kuluttavaan kuin neulominen, niin lopputulos oli totta kai se, että tuli armoton kiire ja lankaa ja aivan liikaa yli. Kroko oli pakko saada valmiiksi ennen joulunviettoon lähtöä, sillä roinaa oli raahattavaksi muutenkin niin paljon, että erillisen täytevanun mukaan ottaminen ei napannut sitten yhtään. Sinänsä aikaa olisi ollut hieman tavallista pidempäänkin, sillä kroko tuli lahjoitettua kummipojalle vasta välipäivinä henkilökohtaisesti.

Näin tallaisen krokotiilin tehtynä Pohjolan Langassa ja päätin heti, että samanlainen on pakko tehdä myös itse. Marks&Kattens Sommargarn -puuvilla oli tarjouksessa ja lankojen kanssa sain valokopion Kauneimmat Käsityöt 2/2012:sta, jossa ohje on. Musta lanka on jotain mystistä muinaista puuvillaa. Sinistä lankaa meni 126 g, vihreää 22 g ja valkoista 5 g. Yhteensä siis aivan pikkuisen yli kolme kerää. Koska ostin keriä yhteensä kuusi, minulla olisi samaa lankaa vielä toiseen krokotiiliin, joskin se tarkoittaisi, että aika isoja osia vartalosta pitäisi tehdä valkoisella. Kokoamisvaiheessa huomasin tehneeni vahingossa yhden ylimääräisen jalan, joten sekin puoltaisi toisen yksilön tekemistä. Ohjeen mukaan vartalopallot pitäisi kiinnittää toisiinsa tarranauhan palasilla, mutta minä en edes halunnut ajatella tarranauhan kiinnittämistä tappotiukkaan virkkuupintaani, jota kolmosen koululla syntyi, joten ruumiinosat on suosilla kiinnitetty toisiinsa langalla.

Viimeisen joululahjan esittely ja mahdollinen neulevuosikatsaus menevät todennäköisesti ensi viikkoon ja vuoteen, joten Kroko toivottaa kaikille lukijoille jo nyt mukavaa ja turvallista uuden vuoden juhlintaa!