1.1.2010

Ihan vihoviimeinen

Taisi tulla nuolaistua ennen kuin tipahti, sillä eilen illalla puoltayötä odotellessa reipastuin ja neuloin valmiiksi vielä yhden työn.
Syksystä asti kesken ollut Hönkä-huivi valmistui n. puoli kaksitoista ja se pääsi heti uudenuutukaisena mukaan katsomaan raketteja. Itse me emme raketteja ampuneet tänä vuonna kuten emme aikaisemminkaan, mutta onneksi lähistöllä ammuttiin kohtuullisen paljon (huomattavasti enemmän kuin viime vuonna), joten raketteja sai taas katsella ihan tarpeeksi.
Huiviin käytin 2 kerään Sandnesgarn Smartia ja 2 kerää Noro Kureyonia. Langat sopivat hyvin yhteen tiheyden puolesta ja kerän metrimäärässäkin ei ollut kuin pari metriä eroa. En viitsinyt jättää vajaita keriä nurkkiin pyörimään, joten neuloin kerät loppuun. Kerällä Norot näyttivät kivemmiltä, sillä kirkkaat värit olivat sopivasti kerän päällä. Sisältä kerät olivat kuitenkin aika harmaa- ja ruskeapainotteisia, mikä tekee minusta huivista aika synkän. Kaulassa huivi on kuitenki ihan kiva, kun päissä on violettia ja keltaista. Noro ei täysvillaisuudesta huolimatta onneksi edes pahemmin kutita.

Minulla on nyt aika neulomisbuumi päällä, mutta mitäpä parempaa tekemistäkään näin lomalla olisi (vasta ensi torstaina kouluun, jee). Niinpä vielä eilen loin silmukat Greenday -slipoveriin.

6 kommenttia:

Koukuttaja kirjoitti...

Oi että, onpa kaunis! Mulla ei ikimaailmassa riittäisi kärsivällisyys noin isoon kirjoneuleeseen, siksi(kin) kadehdin täällä niin että ohimot naukuu.

Taisin tulla kyläilemään ensimmäistä kertaa (eli sen siitä saa, kun toisille kommentoi ;D), mutta napsautanpa blogisi saman tien seurantaan jatkossakin. :)

Iida kirjoitti...

Kiitos kehuista :) Tuohan ei ihan varsinaisesti kirjoneuletta ole vaan onteloneuletta (ei tarvi välittää langanjuoksuista sun muista :D). Minusta kirjoneuleet aina valmistuvat kaikista kivuttomimmin kun aina pitää vielä muutama kerros neuloa piirroksesta :D

Riikka kirjoitti...

Onpa kaunis! Tosi hyvin sopii värit tuohon. Hieno! =)

Tinttara kirjoitti...

Moi, jos haet ravelryssa ryhmää hakusanalla "ravelympics 2010", niin löydät olympialaisten virallisen ryhmän ja hakusanalla "Team Finland 2010" löytyy Suomen joukkueen ryhmä. Toivottavasti tämä auttoi. :)

Villasukka kirjoitti...

Voi kiitos! Niinhän se tietysti on - piti hetken aikaa pähkäillä prosenttilaskua ja sen jälkeen pähkäillä vähän lisää japanilaista ajatuksenkulkua ;)

Sunflower kirjoitti...

Kertakaikkiaan ihana huivi! Mä en ole tutustunut onteloneuleen saloihin, mutta nyt tekisi kyllä mieli kokeilla, on sen verran upea tekemäsi huivi.