27.5.2010

Ihanaihanaihanaihana paketti

Tänään sain viimeisen SNY-paketin haettua postista ja siellä oli niin kamalasti kaikkea ihanaa, että ei ole edes mahdollista!
Ekana paketin syövereitä kaivellessa käteen osui kaksi virkattua ja tärkättyä pitsiliinaa, jotka ovat molemmat tosi hienoja, varsinkin kun minun pitsin virkkaustaitoni ovat täysin olemattomat. Seuraavaksi paketista kaivautui paketti minttusuklaakuorrutettuja manteleita, joille on jo suoritettu laaduntarkastus ja ne on erittäin hyviksi todettu. Sitten ongin paketista 1/2010 Taito-lehden, jossa pikaisella selauksella näytti olevan tosi monta tosi mielenkiintoista artikkelia ja ohjetta. Paketin pohjalla oli lisää hyvää kermakaakaojauhetta, jota jo aikaisemmin tänä vuonna sain, ja 6 kerää teetee Popparia tosi kivana farkunsinisenä. Ja kuusi kerää on niin paljon siitähän saa vaikka mitä! Sitten oli vielä muumikortti, jossa oli ohje erittäin lupaavalta vaikuttaviin suklaamuffinsseihin.

Näiden kaikkien ihanuuksien takana on siis ollut hulluus. Kuvittelin jo löytäneeni vahingossa SNY:ni, kun selatessani muiden saamia paketteja oikeapaikkkakuntalainen osui vastaan, mutta eipäs ollutkaan, niin oli sitten yllätys loppuun asti. Kiitos hulluus vielä kertaalleen kaikista lähettämistäsi jutuista, on ollut mielettömän kivaa saada näin hienoja paketteja :)

Niin ja siitä Taito-lehdestä vielä. Siellä oli tekniikka opastus revontulivirkkaukseen. Samaisella tekniikalla on tehty koulukaverini lapaset, joita olen ihmetellyt koko yläasteen. Eipäs ole sekään nyt salaisuus enää :D

25.5.2010

Tänään jäljellä

Vielä 9 koulupäivää ja 6 koetta jäljellä, mutta eiköhän tämä tästä, kun sitten alkaa loma :)
Muu perhe palasi tuossa reissusta jo hyvän aikaa sitten, mutta tuliaiskuva ei ole päätynyt tänne asti. Opalin Blätterwald -lankaa tosi saman värisenä kuin Zitron, josta tein sukat tässä ihan vasta. Tämä vain on hieman hailakampaa. Ideaa ei vielä ole, mutta eiköhän sekin jossain välissä ilmesty.

Täällä on päällä kamala viimeisen SNY-paketin odotus - vielä ei paketista ole kuulunut mitään, mutta toivottavasti ihan lähipäivinä pääsen käymään postissa :)

17.5.2010

Helleneulontaa

Oli todella ihana miniloma! Parina iltana sai olla isoshommissa, sitten kavereilla kylässä, läksyt pystyi tekemään ulkona ja talviturkkikin tuli heitettyä pois.
Helteen keskellä osuvinta neulontaa ovat luonnollisesti villasukat :D Eräs kaveri oli kuluttanut puhki vuoden vanhat sukkansa, joten minä kilttinä tyttönä neuloin uudet. Ohje on Kiemura-sukat Ullasta ja lanka vanhoja seiskaveikka jämiä. Ihan kiva ohje, tosin ehkä vähän turhan summittainen. Saaja kuitenkin tykkäsi tosi paljon ja sainpas pois vähän jämiä taas. Kuva on otettu huonolla kännykkäkamerallani, kun oikea kamera on kiertämässä sateista Keski-Eurooppaa muun perheen kanssa. Nakertais muaki :D

12.5.2010

Paljastuin

Paljastuspakettini näytti saapuneen parilleni tänään, joten voin nyt sitten kertoa siitä. Minä lähetin paketteja Peppitytölle. Kunnon vaihtoon osallistujan tavoin en muistanut ottaa kuvia lähettämistäni paketeista, mutta hänen blogistaan niitä voi halutessaan käydä katsomassa (helmi, maalis, huhti, touko). Pakettien lähettäminen oli tosi kivaa :)
Huhtikuun pakettissa oli mukana itsetehtyä eli Endpaper Mittsit. Lankana Sandnes Garnin Sisu ja kolmosen puikot. Kirjoneuleen tekemisestä tykkään tosi paljon, mutta jotenkin nämä eivät tuntuneet edistyvän neuloessa yhtään mihinkään. Valmista kuitenkin tuli, kuten kuvakin todistaa. Malli oli tosi kiva ja toimiva, ja näitä voisi melkein tehdä itselleenkin yhdet.

8.5.2010

Sain palkinnon!

Heh, tulin tänne tekemään tikusta asiaa, koska edellisestä päivityksestä oli kulunut niin kauan ja sitten huomasin, että minulle oli Elioksen toimesta jätetty tällainen :)
"Beautiful Blogger Award -tunnustus tulee antaa eteenpäin seitsemälle kauniille blogille."
Hui kauhea, joutuu jakaamaan tunnustuksia mahtaville blogi-ihmisille, joiden blogeja lukee suurin piirtein puoli Suomea... Mutta ehkä minä selviän. Eli tasapuolisuuden nimissä aakkosjärjestyksessä 7 ihanaa blogia, jotka ovat ehdottomasti kauniita :)


Ja jotta ei unohdeta niitä tikkuja joista tulin alun perin tekemään asiaa, niin kertoilenpa vähän kuulumisia. Maailmakerho, jonka vetäjänä toimin koko kuluneen talven, päättyy maanantaina. Hauskinta kerhon pitämisessä oli varmaankin se, että ensimmäisen kerran suurin piirtein ala-asteen jälkeen pääsi askartelemaan oikein kunnolla. Kevätkaudella harmillista oli lasten väheneminen kerhossa ja muutamat kerrat, jolloin paikalle ei tullut ketään. Niin hauskaa kuin kerhonohjaajana onkin ollut, päätin kuitenkin, etten jatka sitä syksyllä. Tällä viikolla tehtiin lukion ensi vuoden kurssivalinnat ja ensi vuoteni tulee olemaan vielä kiireisempi kuin tämä, joten ajattelin säästää vapaa-aikaa enemmän itselleni. Ja siihen omaan aikaan kuuluu tietysti neulomista :D
Olen juuttunut kahden työn loukkuun neulomalla kumpaakin vuorotellen, joten valmista ei ota tullakseen. Toinen keskeneräinen on kaverille menevä jämälankavillasukkapari (jee miten pitkä sana), joten siitä ei nyt vielä kuvaa, mutta sarjassamme huikean taidokkaat neulekuvat esiintyy kevään IK:ssa ollut toppi. Se aloitettin neulomalla tuo pääntiesysteemi, sitten poimittiin silmukat reunasta ja alettiin neulomaan alaspäin. Takakappale on jo kainaloissa, joten etupuoli enää yhtä pitkäksi ja sitten sileitä ympyräkerroksia paahtamaan.

Mukavaa toukokuuta kaikille ja äitienpäiväonnea niille, jotka sen ansaitsevat :)