27.2.2010

Länsimaisen käsityötaidon loistoyksilö

Eilen illalla alkoi huvittaa ommella jotain. Kangaskaapille sitten vain tonkimaan ja nyt Hilpeä Villapaita ylpeänä esittää:
Farkkupötkylä, jolla on painoa vähän vajaa 700 grammaa.
Sisällään se pitää kaikki tämän talon metalliset ja muoviset sukkapuikot. Puikot alkavat olla sen verran vanhoja, että niiden kotelot ovat hajonneet tai hukkuneet, minkä takia puikot ovat pyörineet ympäriinsä pitkin taloa. Ehkä ne ovat myös levittäytyneet tahallisesti protestiksi puupuikkoja vastaan, jotka ovat melko pitkälti syrjäyttäneet ne. Kuten kuvasta näkyy, niin pussiin jäi aika paljon tyhjää tilaa. Ehkä ompelen loppuosaan taskut kaikille virkkuukoukuille, jotka nekin vaeltelevat missä sattuu.
Puikkopussin tein isän edesmenneiden farkkujen lahkeista. Leikkasin suorakulmion muotoisen suikaleen, jonka toiselle pitkälle sivulle laitoin punaisen ja toiselle vaaleansinisen kanttinauhan. Sitten taitoin toisen sivun ja ompelin reunoista yhteen pussiksi. Mittasin puikkojen avulla sopivan kokoiset väliköt ja ompelin sitten pystysuorat ompeleet väleihin. Kun pussi rullataan kiinni, niin tuo punainen ylijäänyt osa käännetään tuohon päälle, jolloin puikot eivät pääse putoilemaan. Jälki on kuulemma huolimatonta, mutta minusta pussi sopii käyttötarkoitukseensa ihan hyvin.

Ai niin, olihan minulla neuleasiaakin :D
Sain Ravelympicsin mitalin! Toista työtä en taida enää näitten olympialaisten puitteista ehtiä tehdä, mutta ainakin oma mitalitavoite täyttyi, toisin kuin Suomen olympiajoukkueella...

1 kommentti:

Elios kirjoitti...

Hienoa kierrätystä. Sulla on kadehdittava puikkovalikoima. :) Onnea mitalin johdosta!! :D