30.12.2010

Ehdinpäs!

Kaverillani on syntymäpäivä tässä aivan vuoden lopussa, joten joululoman ansiosta ehdin kuin ehdinkin saada hänen lahjansa valmiiksi.

Ohje on Revontulihuivi Ullasta ja lankana 7 Veljestä Jättiraita, jota kului tasan 200 grammaa. Tätä lankaa olen neulonut äärimmäisen ahkerasti. Tein siitä aivan ihanan lepakkohihaisen villapaidan, joka on edelleen lempparini. Novitan ohjeissa taitaa olla piilotarkoitus myydä mahdollisimman paljon lankaa, koska ohjeessa luki, että työhön kuluu 6 kerää lankaa ja oikeasti niitä meni kolme ja puoli... Niinpä tästä väristä olen tehnyt paitsi kahdet Sateenkaarisukat, niin nyt myös tämän huivin. Huivin jälkeen lankaa jäi enää yhden värikierron verran. Äidin mielestä sen voisi jo heittää menemään, mutta pikkuinen pallo päätyi kuitenkin jämälankalaatikkooni. Ei sitä tiedä mitä siitä vielä isona tulee... :D

Nyt voin perinteisesti uuden vuoden kunniaksi aloittaa ihan itselleni jotain työtä. Sormia polttelee päästä jonkin oikein ihanan langan kimppuun, kun Novitan virityksiä on tullut enimmäkseen neulottua lahjoiksi.

1 kommentti:

Kaisa kirjoitti...

Kaunis ja varmasti lämmin huivi! Hauskasti nuo raidat kapenevat alas päin.
Olen huomannut ihan saman noista Novitan ohjeiden övereistä lankamääristä.