18.11.2012

Sukat jouluksi kotiin

Koska olen todella huono keksimään itselleni joululahjoja, ja koska olen jo niin iso tyttö, että joulupukki alkaa minua laiminlyödä, helpoin tapa varmistaa itselleni yllätysjoululahja oli osallistua joululahjavaihtoon!
Ravelryssä on käynnissä sukkavaihto jouluksi kotiin -periaatteella. Omaa pakettiani en ole siis vielä saanut ja sen kanssa aion harjoittaa kärsivällisyyden hyvettä ja avata sen vasta jouluna. Koska minun parini päätti avata pakettinsa heti, voin esitellä jo nyt sukat, jotka minä neuloin. Meidän jalankokomme on sama, joten istuvuuden varmistaminen oli helppoa, toisin kuin omien kinttujen kuvaaminen. Mennään siis taas sillä periaatteella, että neljä huonoa kuvaa tekee yhden kelvollisen. Värit ovat sentään oikein!
Vaihtolomakkeessa sai valita muutamista eri laulun sanoista teeman haluamilleen sukille ja minun parini katii oli valinnut teeman: "Menninkäinen oli tullut ulos kolostaan / Suippokäpökäinen meloi paikalle jollallaan / Ja Pörrötiritin ajoi aina skodallaan /enää pari muuta ja vanha jengi koolla taas". Biisiä en ollut koskaan kuullutkaan, mutta google kertoi sen olevan Suurlähettiläinen Omituisten otusten kerho. Biisin kuuntelu Youtubesta ei herättänyt kovin suurta inspiraatiota, mutta katii oli ilmoittanut lempivärikseen vihreän ja inhoamani mainoksen sanoin "Siitä se idea sitten lähti."
Olin kolme vuotta sitten SNY-vaihdossa saanut tätä vihreänkirjavaa Zitron Trekking Pro Naturaa, jonka nyt mobilisoin näihin sukkiin. Lankaa kului 76 grammaa näillä itselleni epätyypillisen pitkillä varsilla. Olen viimeaikoina vähän hurahtanut magic loopaukseen, koska se nyt vaan on luennoilla kätevämpi ja hiljaisempi tapa neuloa, joten 2,5 millisillä 80 cm:n pyöröillä mentiin. Tuollainen paikoitellen raidoittuva lanka toimii tässä mallissa todella hyvin (luonnossa vielä paremmin kuin kuvissa...)

Ja nyt käsi ylös joka tunnisti sukkamallin! Kyseessähän on oma mallini Perusviuhkat niin ikään kolmen vuoden takaa. Minua oli jo pidempään himottanut neuloa tällä mallilla sukat uudestaan, koska se nyt vain edustaa suomalaisen neulesuunnittelun terävintä kärkeä, minkä todistavat jo Ravelryyn listatut 8 projektia, joista siis vaivaiset kaksi ovat minun tekemiäni. Kivan aasinsillan biisiin näistä sain kuitenkin, sillä Ravelry-määritelmällä jokin neuleohje on obscure (huomaamaton ts. harvinainen, mutta kääntyy myös hämärä tai omituinen!), jos sitä on neulottu alle 25 kertaa. Perusviuhkoissa on totta kai myös se etu, että olen suunnitellut ne nimenomaan omaan 37 koon jalkaani, joten kärkeä ei tarinut alkaa lyhentää kuten sukkaohjeissa harmittavan usein. Mielestäni kivat sukat tuli ja parikin tykkäsi :)

Ei kommentteja: