9.12.2012

Uuden opettelua

Vinkki kaikille teille, jotka suunnittelette mahdollista lankalakkoa uuden vuoden lupaukseksi. Helpoin tapa olla ostamatta lankaa, on olla käymättä lankakaupassa. Kun tekee itsensä niin laiskaksi tai kiireiseksi, ettei koskaan saa käytyä lankakaupassa, ei ole mahdollisuutta sortuakaan mihinkään. Näin ollen minunkin syksyni on ollut hyvin langaton. No, sitten äiti tuli käymään ja pakolliseen turistiosuuteen kuului lankakaupoissa käynti ja loppu on historiaa. Mutta hei, kaikki uudet lankani ovat jo käytössä!
Ensimmäinen ostos oli kerä, jota olin jo vannonut, etten koskaan tule neulomaan. Näin sitä sitten sanat tulevat syödyksi, kun inspiraatio iskee. Vihreässä vyyhdissä oli myynnissä jos jonkinmoista frilla-lankaa, mutta tämä villahahtuvareunainen (ONline Linie 316 Shape) näyttikin ihan fiksulta ja houkuttelevalta, toisin kuin ne ufon oksennukset. Niinpä yksi kerä siniruskeaa frillaa lähti mukaan ja varsin pienellä vaivalla se muotoutui mummolle kaulaliinaksi. Frillahuivin tekeminen oli oikeastaan ihan hauskaa (uudet tekniikat ovat aina kokeilemisen arvoisia) ja pöyheä villakasa tuntui kaulalla varsin lämpimältä. Sain jopa siististi pääteltyä huivin!
Paria muuta ostostani en voi esitellä, koska toisesta niistä tuli jo lahja vakiofanilleni ja toinen on muotoutumassa Raikun joulumysteerisukiksi. Ne tulevat ihan itselleni, mutta pidän hullut kanssamysseilijät jännityksessä, enkä laita kuvaa! Kuvassa olevia joulutähtösiä olen virkkaillut pitkin marraskuuta luennoilla, mutta nyt vasta sain ryhdistäydyttyä ja kasteltua ja muotoiltua ne. Lankana minulla oli puolikas kerä joulunpunaista Nallea ja 3-millin koukulla tähtiä tuli yhteensä 17 jokaisen nielaistessa 4 grammaa lankaa.

Minä ja kuviovirkkaus sovimme yleensä äärimmäisen huonosti yhteen, mutta tällä kertaa minulla oli niin hyvät kuvalliset ohjeet, että epäonnituminen oli liki mahdotonta. Okei, ensimmäinen ja toinen tähti vaativat vielä vähän opettelua ja kokeilua, mutta nopeasti homma automatisoitui. En vain tajua, miksi minun virkkauksistani tulee aina jotenkin niin löysiä ja reikäisiä. Katsokaa vaikka ohjeen viimeistä kuvaa ja verratkaa minun tähteeni. Minulla reiät ovat isot ja sakarat paljon pyöreämmät. Erilaisuudesta huolimatta minunkin tähteni ovat kyllä nättejä ja meinasin lahjoitella ne kämppiksille ja muutamille kavereille. 

4 kommenttia:

tiinaniit kirjoitti...

Mä olen huomannut saman, lankalakkoilua on helppoa kun ei mene sinne lankakauppaan. Ja pysyy pois koko kaupungista, jossa se suosikkilankakauppa sijaitsee. :D

Minä iskin kuvan mysteerisukan alusta omaan blogiini, ja sitten vasta jälkikäteen rupesin miettimään että ois tietenki voinut yrittää olla pilaamatta yllätystä. Nooh, ainakaan toistaiseksi ei ole tullut vihaisia kommentteja...

Iida kirjoitti...

Joo olisin minäkin ehkä muuten laittanut mysteerisukasta kuvan, mutta olin laiska enkä jaksanut kuvata sitä erikseen :D Ehkä sitten myöhemmin :P

nienor kirjoitti...

Mulla se on taas toisin: se, että käy usein lankakaupassa, hillitsee selvästi ostohaluja, kun se ei ole mitään harvinaista ja erikoista, josta pitäisi sitten ottaa kaikki "hyöty" irti. Käyn katselemassa kauniita värejä ja innostun kotona lojuvista langoista :)

Mci kirjoitti...

Mielenkiintoisen näköistä tuo ONline Linie 316 Shape. Kiinnostuin ja katsoin Ravelrystä, 85 % polyakryylia, 9 % villaa ja 6 % puuvillaa. Viime viikonloppuna kävin mummuni kanssa lankakaupassa, koska mummuni olisi ollut kiinnostunut frillahuivin neulomisesta, mutta kun ne kaikki langat olivat 100 % akryylia tai polyamidia. Kauppaan jäivät. Tosin ehkä senkin takia, että kerroin kaunistellusti oman mielipiteeni frillalangoista. Ja mummu ei ole tottunut maksamaan niin korkeaa hintaa langoistaan.

Kauniita tähtiä!