21.6.2012

Minä, julkkis

Palailin tässä tänään riparilta yövalvonnasta, mistä juttua myöhemmin. Viikolla oli kuitenkin mennyt ilmestymään uusi Ulla, jossa minusta haastattelu ja pitkästä aikaa uusi neuleohje - Kätkö!
Koska tykkään paljastaa suunnittelemani neuleet vasta jälkikäteen, niin kauluri pääsee vasta nyt ensiesittelyyn blogiin. Tarkemmat speksit voi käydä lukemassa Ullasta, joten keskityn nyt lähinnä fiilistelyyn. Molemmat kaulurit olivat kivoja tosi neulottavia. Neuloin ensin pinkin version kaulurista juurikin kätköilykäyttöön, mutta mieli teki kokeilla hienompaa versiotakin, joten neuloin vielä kirjavankin Kätkön teetee Aureasta, joka oli aina kuiskutellut haluavansa isona joksikin kaulajutuksi.

Aurea-kaulurista tuli sitten suurempi lemppari, sillä se oli juuri sopiva kaulassa pidettävä kevätkeleillä. Toivottavasti pinkillekin löytyy oma käyttönsä syksymmällä, väri vain on sittenkin ehkä pikkuisen liian ärtsy minun makuuni... Siitä haastattelusta vielä, että minusta Hanna-Kaisa on kirjoittanut sen tosi kivasti. Kuulostan ihan itseltäni, on se sitten hyvä tai huono asia :D

Riparista nyt sen verran, että yövalvojana tuli oltua ensimmäistä kertaa ja melko olemattomalla koulutuksella, mutta kyllä minä lapset leiriläiset aina nukkumaan sain. Porukka oli muutenkin tosi mahtava ja oli hauskaa. Pikkuisen huono fiilis jäi kuitenkin loppupalaverista, jossa sai tutustua työelämän nurjaan puoleen muutenkin kuin paperitöiden osalta...

Kotiinpaluuta helpotti kuitenkin tämä kasa, joka oli minua odottamassa. Nettikirjakauppojen ilmaissetelit piti saada käytettyä ja menivät ehdottomasti hyvään tarkoitukseen. Noissa on aivan ihania ohjeita!

3 kommenttia:

Emma kirjoitti...

Ohhoh, onpas mahtava kasa kirjoja :D Hyvännäköinen Kätkökin!

Kaisa kirjoitti...

Hyi minua... kävin vain katsomassa uuden Ullan neuleohjeet, enkä huomannut koko haastettelua...
Hyvä haastattelu ja kauniita kaulureita!

Telle kirjoitti...

Kiitos tosi kivasta kauluriohjeesta! Tykästyin siihen oitis ja lisäsin viime tipassa KYH-listalleni kun sopivaa lankaakin löytyi varastoista. Nyt kauluri on jo melkein valmis.